Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Kun on rikki

Kuva
Hyvä lukija, ajattelen, että jokainen meistä on jollain tavalla särkynyt ja rikki. Kun on oikein rikki, haluaisi käpertyä tiukasti itseensä. Yrittää kuroa omat osasensa takaisin paikalleen kääntymällä sisäänpäin. Haluaa liimata kaikki palat, siten kuten ne olivat ennen kuin särkyi. Tekee kaikkensa, jotta kukaan ei huomaisi, jotta voisi jatkaa kuten siihenkin asti. Haluaisi olla ehjä samalla tavalla kuin oli ennen. Mutta hyvä lukija, se ei mene niin. Kun me menemme rikki, osasemme eivät koskaan enää palaa ennalleen. Ei vaikka, miten toivoisimme ja yrittäisimme. Emme voi enää palata siihen johonkin, joka oli ennen. Ja aluksi se tuntuu vaikealta. Silloin täytyy luopua jostakin hyväksi havaitusta, jostakin sellaisesta, johon oli tyytyväinen, kunnes kaikki hajosi. Ehkä juuri siksi joskus on mentävä rikki. Siitä, joka ennen oli tavallista, tuleekin kaivattua, sitä haluaisi enemmän kuin mitään muuta. Olisi ehkä valmis antamaan kaikkensa saadakseen takaisin sen, mitä oli ennen. H...