Kaiken keskellä keveys

Hyvä lukija, nuorempana minulla oli ideaali kuva aikuisuudesta. Ajattelin, että sitten ostan nahkasaappaat, joissa on monen sentin korko. Sitten ostan kalliita nahkalaukkuja ja tiedän tasan tarkkaan minne aina menen. Olen päämäärätietoinen. Kaikki asiat hoituvat, olen taloudellisesti riippumaton ja riippumaton ihmisistä. En tarvitse ketään. Teen vain tehokkaita asioita. Ajattelin, että sitä on aikuisuus. Että tietää aina oikeat vastaukset ja kaikki on aina hyvin. Niin, kuten varmaan arvaatkin, olin hyvin väärässä aikuisuudesta. Vaikken vielä koe olevani aikuinen, niin uskon, ettei matka aikuisuuteen vie suoraa päätä oikeiden vastauksien äärelle. Mutta olen pohtinut ihmisenä kasvua ja kasvua aikuiseksi. Kasvu aikuiseksi on oikeastaan ehkä ymmärrystä siitä, miten pieni, epävarma ja heikko sitä oikeastaan onkaan. Miten ei voi olla oikeaa suuntaa tai tietä, ymmärrystä siitä, että ei ole valmiita vastauksia. Ja sitten on se pienuus. Kaiken suuren maailman keskellä on muistettava...

Hyvä lukija, joskus tuntuu, että yhteys maailmaan ja muihin ihmisiin katkeaa. Että on aivan vieras ja tuntematon omassa ympäristössään. Silloin ympäristöstäkin tulee vieras ja tuntematon. On tunne, ettei kuulu joukkoon. Ei ole yhteyttä, ei kohtaamisia. En tiedä, oletko sinä koskaan kokenut olevasi ulkopuolinen? Kun tuntee olevansa ulkopuolinen, muuttuu herkemmäksi. Valitettavasti usein sillon on herkempi kielteisille ajatuksille, viesteille ja tulkitsee neutraalitkin yhteydet väärin. Silloin katsoo omaa itseään ulkopuolelta ja ajattelee, ettei tuo ole minkään arvoinen, ei tuo ansaitse muuta, hyväksy paikkasi. Mutta voisi ulkopuolisuuden tunteet herkistää myös yleisesti monelle? Mitä jos silloin olisikin herkistynyt eniten omille tuntemuksilleen? Miksi minusta tuntuu tältä? Voinko tehdä asialle jotakin? Kun koen yhteyden olevan kadonnut, muistutan itseäni kohtaamisesta. Kaikki kohtaavat toisensa yhtä syvästi kuin ovat itsensä kohdanneet. Silloin helpotun. Se, että minä j...