Ulkopuolinen

Hyvä lukija,
joskus tuntuu, että yhteys maailmaan ja muihin ihmisiin katkeaa. Että on aivan vieras ja tuntematon omassa ympäristössään. Silloin ympäristöstäkin tulee vieras ja tuntematon. On tunne, ettei kuulu joukkoon.

Ei ole yhteyttä, ei kohtaamisia.

En tiedä, oletko sinä koskaan kokenut olevasi ulkopuolinen?


Kun tuntee olevansa ulkopuolinen, muuttuu herkemmäksi. Valitettavasti usein sillon on herkempi kielteisille ajatuksille, viesteille ja tulkitsee neutraalitkin yhteydet väärin. Silloin katsoo omaa itseään ulkopuolelta ja ajattelee, ettei tuo ole minkään arvoinen, ei tuo ansaitse muuta, hyväksy paikkasi.
Mutta voisi ulkopuolisuuden tunteet herkistää myös yleisesti monelle? Mitä jos silloin olisikin herkistynyt eniten omille tuntemuksilleen?
Miksi minusta tuntuu tältä? Voinko tehdä asialle jotakin?


Kun koen yhteyden olevan kadonnut, muistutan itseäni kohtaamisesta. Kaikki kohtaavat toisensa yhtä syvästi kuin ovat itsensä kohdanneet. Silloin helpotun. Se, että minä juuri nyt koen yhteyden katkenneen, ei tarkoita ettäkö se todella olisi sitä. Tunnen paljon asioita, tunteet ovat kyllä täysin tosia ja ne on otettava vakavasti, mutta silloin puhun vain omista tunteistani.
Maailmassa on enemmän tunteita kuin vain minun tunteeni.

Silloin voisi auttaa, että olisinkin herkempi myös toisille.
Mitä sinulle kuuluu? Voisinko jotenkin olla mukana siinä?

Ja saattaa olla, että arvaamatta ja yllättäen, on kaikki vieraus unohdettu.
Ulkopuolisuutta ei ole. Ja sitten saattaa ymmärtää, ettei sitä alunperin ollutkaan.

Sitä vaan vieraantui hetkeksi omasta itsestään. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hymyile

Synkkyyden rajat

Asioita, joita maailma tarvitsee nyt