Pitkospuut
Hyvä lukija,
kävelin eilen pitkospuilla. Harvoin pääsen kävelemään niillä ja tämä tuotti minulle iloa. Minun ei tarvinnut murehtia minne askeleeni painan seuraavaksi. Pitkospuut veivät minut upeiden maisemien läpi huomaamattani.
Nämä pitkospuut muistuttavat minua jostakin.
Nimittäin hyvä lukija on olemassa sellaisia päiviä, kun ei mikään onnistunut. Sellaisia päiviä, kun elämä vihmoo ja lujaa. Kaikki tuntuu menneen pieleen ja suuntaa ei ole. Mihinkään ei ole tyytyväinen ja mitään ei saa aikaiseksi. Sitä voisi vain itkeä suihkun lattialla tai unohtua aamulla peiton alle sänkyyn.
On syviä toiveita, jotka eivät toteutuneet taaskaan. On merkityksettömyyden tunnetta, mihin suuntaan elämässäni? On ahdistusta, pelkoa ja suurin pelko on turhuuden pelko. Entä jos olen täällä vain turhaan? Joskus tämä merkityksettömyyden tunne valtaa aivan kokonaan. Silloin tuntuu, ettei ole muuta kuin se. Ei mitään muuta.
Vaikka hyvä lukija, silloin pitäisi muistaa, että on muutakin. Kirjoitan tämän tähän, jotta itsekin muistaisin sen niinä hetkinä.
Kun olo on erityisen merkityksetön, niin pysähdyn.
En kulje kenenkään muun kengissä kuin omissani. En kulje kenenkään muun pitkospuita kuin omiani. Miksi siis ahdistun toiveideni toteutumattomuudesta tai stressistä? Mikäli voin tehdä jotakin tunteideni muuttamiseksi, sen teen. Mutta mikäli en voi tehdä mitään tunteen muuttamiseksi, on se hyväksyttävä. Nämä ovat minun pitkospuuni, vain minun on nämä pitkospuut käveltävä. Tämä oivallus huojentaa. Nämä tunteet ovat minun omiani minun omalla tielläni.
Hyvä lukija, saamme antautua tällaisina hetkinä pitkospuiden vietäväksi. Voimme yrittää välillä kurkata näkyisikö taivaalta aurinko ja jos ei näy, niin ei haittaa, voimme kävellä hitaasti vielä hetken aikaa. Pitkospuut kuljettavat kyllä juuri sinne minne pitääkin.
kävelin eilen pitkospuilla. Harvoin pääsen kävelemään niillä ja tämä tuotti minulle iloa. Minun ei tarvinnut murehtia minne askeleeni painan seuraavaksi. Pitkospuut veivät minut upeiden maisemien läpi huomaamattani.
Nämä pitkospuut muistuttavat minua jostakin.
Nimittäin hyvä lukija on olemassa sellaisia päiviä, kun ei mikään onnistunut. Sellaisia päiviä, kun elämä vihmoo ja lujaa. Kaikki tuntuu menneen pieleen ja suuntaa ei ole. Mihinkään ei ole tyytyväinen ja mitään ei saa aikaiseksi. Sitä voisi vain itkeä suihkun lattialla tai unohtua aamulla peiton alle sänkyyn.
On syviä toiveita, jotka eivät toteutuneet taaskaan. On merkityksettömyyden tunnetta, mihin suuntaan elämässäni? On ahdistusta, pelkoa ja suurin pelko on turhuuden pelko. Entä jos olen täällä vain turhaan? Joskus tämä merkityksettömyyden tunne valtaa aivan kokonaan. Silloin tuntuu, ettei ole muuta kuin se. Ei mitään muuta.
Vaikka hyvä lukija, silloin pitäisi muistaa, että on muutakin. Kirjoitan tämän tähän, jotta itsekin muistaisin sen niinä hetkinä.
Kun olo on erityisen merkityksetön, niin pysähdyn.
En kulje kenenkään muun kengissä kuin omissani. En kulje kenenkään muun pitkospuita kuin omiani. Miksi siis ahdistun toiveideni toteutumattomuudesta tai stressistä? Mikäli voin tehdä jotakin tunteideni muuttamiseksi, sen teen. Mutta mikäli en voi tehdä mitään tunteen muuttamiseksi, on se hyväksyttävä. Nämä ovat minun pitkospuuni, vain minun on nämä pitkospuut käveltävä. Tämä oivallus huojentaa. Nämä tunteet ovat minun omiani minun omalla tielläni.
Hyvä lukija, saamme antautua tällaisina hetkinä pitkospuiden vietäväksi. Voimme yrittää välillä kurkata näkyisikö taivaalta aurinko ja jos ei näy, niin ei haittaa, voimme kävellä hitaasti vielä hetken aikaa. Pitkospuut kuljettavat kyllä juuri sinne minne pitääkin.
Kommentit
Lähetä kommentti