Valossa

Hyvä lukija,
näen tulevaisuuteni selvästi ja valoisasti.

Kuin suuren rinteen päältä voin nähdä, mitä tuleman pitää. Voin nähdä mitä haluaisin, että tuleman pitää.
Voin valita suunnan ja lähteä tarpomaan sitä kohti. Aion saavuttaa sen elämässäni. En aikaile, en emmi, suuntaan kohti tavoitetta, sillä näen mitä tuleman pitää.

Valot näyttävät minulle tien.

Tänne päin, tähän suuntaan, tule vain, tee kaikkesi. 

Mutta hyvä lukija, se ei mene niin, miten tahtoisin. Elämä ei menekään niin, miten haluaisin. Valot, jotka näen rinteen päältä ovat aina saavuttamattomissa. Ne eivät lähene, vaikka kävelen uuvuksiin asti. Ne kutsuvat, näyttävät suuntaa, mutta tuntuu, etten tavoita niitä koskaan. Kuin ne ilkkuisivat vain. Valo näyttää tietä, suuntaa, vaan en yllä koskaan.

Tänne et ainakaan pääse, näetkö mitä menetät. Katso vain tarkemmin, ihaile ja yritä, petyt vielä.

Niin hyvä lukija, siltä se joskus tuntuu. Kuin katsoisin vain tulevaa elämääni, joka ei koskaan tule. Haaveeni, toiveeni ja ajatukseni tulevasta ovat sisälläni, mutta ympärillä vain hämärää ja pimeää. Valot hohkaavat jossain kauempaa.

Merkityksettömyyden tunteet vahvistavat pimeän tuntua. Tuntuu, ettei mitään ole ja mitään ei ole tulossa. Rinteeltä nähdyt valot himmenevät ja sammuvat. On pimeää vain. 

Onkohan missään yhtään valoa?

Hyvä lukija, nämä kaikki ovat vain tunteita, ei faktoja. Ne eivät ole totuus. Valot, jotka ovat rinteen päällä ovat oikeasti olemassa. Mutta ne kaikki eivät ole kaikille. Rinteeltä näkee paljon enemmän mitä voi saada. Ne valot ovat kaikille meille erikseen. Kaikki eivät ole kaikkien, mutta useimmat ovat joidenkin.

Minä olen naapurisi valo. Minä olen lähimmäisesi kirkas valo. Minä olen valo vain harvoille ja minä en kenellekään. Minä olen valo vain toiveille ja unelmille, jotka eivät toteudu ja mitä olen valo toiveille ja unelmille, jotka toteuvat.

 Ilman yhtään valoa olisi kovin pimeää.

Hyvä lukija, mitä jos ei omaa elämää katselisikaan rinteen päältä kaikkinäkevänä ja kaikkitietävänä? Mitä jos omaa elämää katselisi sen sijaan pienemmän kuvan kautta. Pysähtyisi polullensa hetkeksi ja nostaisi katseensa. Katsoisi ikkunasta. Silloin voisi nähdä valon paljon lähempänä? Lähempänä kuin luulikaan.

Silloin voisi hymyillä, miten kauan etsitty valo oli koko ajan kaikkein lähimpänä.

Minä olin tässä kaiken aikaa ja valaisin pimeääsi, näet sen vasta nyt, mutta se ei haittaa. Minä olin läsnä synkimmillä hetkilläsi. 

Joskus tuntuu epäreilulta, ettei saa kulkea toivomiensa valojen kautta. Joskus omassa pimeässä näkee vain valoja, joita ei voi koskaan saada. Valoja, jotka eivät ole juuri itselleen. Silloin haluaa sulkea silmänsä ja kulkea pimeydessä pitkään, ikuisesti. Silloin pimeässä on turvallisempaa ja helpompaa kuin katsoa valoa, jota ei koskaan saanut. 

Muttei elämä mene niin. Elämä ei ole pimeässä. Synkän pimeän keskellä pelkästään valon näkeminen voi antaa paljon. Se ei tuo onnea välittömästi. Se voi olla kenen tahansa valo, joka valaisee pimeää. Vaikkei jokainen valo olisi meitä varten, meidän saavutettavissa, on jokainen valo nähtävissä.

Sillä aikaa, kun omaa valoaan elämästä etsii, voi valita kulkea pimeän sijaan valossa. 

Silloin voi iloita muiden valoista, valoista, joita ei tiedä saavansa vielä ja valoista, joita ei ehkä koskaan saa.

Se voi olla vaikeaa, mutta hyvä lukija, se on aina parempaa kuin pimeä. Ehkä niin voi löytää valoja yllättävistäkin paikoista, aivan läheltä.

Minä olen tässä. Minä olen sinua varten olemassa. Et ehkä näe minua juuri nyt, et ehkä huomennakaan, mutta lupaan, että tulee aika.