Että eksyisi

Hyvä lukija,
oletko koskaan ollut eksynyt?
Paniikki valtaa sisältä, epävarmuus soljuu ympärille, et tiedä missä olet? Kuka voisi tietää oikean tien, miten täältä pääsisi takaisin kotiin? Kaikki näyttää niin vieraalta.

Anteeksi, mutta voisitteko kertoa, miten pääsen takaisin kotiin?

Minä olen ollut eksynyt monia kertoja. Useana kertana olen mennyt harhaan tai eksynyt. Yksisuuntaiset ovat yllättäneet, polku on näyttänyt aluksi tutulta, mutta sitten ollutkin vieras. Olen ollut epävarmana vieraassa paikassa ja kysynyt tietä.

 Kun ihminen on eksynyt hän on haavoittuvainen. Hän on vieraalla maalla, hän ei tunne ympärillään olevaa maailmaa. Pelko hiipii sisimpään, kun ei tunne ympäristöään. Ei tiedä, mihin ottaisi seuraavan askeleen. Ei tiedä, miten pääsisi määränpäähänsä. Sitä on aivan hukassa. Niin pienenä ja arkana, niin varmana, siitä, että joku haluaa pian vahingoittaa. Kaikki tuntematon pelottaa.

Mutta minä en tiedä, mikä on oikea  suunta.

 

Tänä päivänä maantieteellisesti eksyminen on vaikeampaa, sillä apunamme ovat älylaitteet ja navigaattorit missä kuljemmekaan. On ihmisiä, joilta voi kysyä apua heti. Mutta en kirjoita tätä tekstiä antaakseni ohjeita liikkua luonnossa tai kertomalla kartta-sovelluksien käytöstä. Ei, minä en kirjoita maantieteellisestä eksymisestä. En tarkoita konkreettista eksymistä, vaan paljon syvempää ja laajempaa eksymistä.

Entä jos on eksynyt ja hukassa ihan kotonaan? Entä jos on eksynyt ja peloissaan ihan juuri tässä, ilman että on matkalla mihinkään? Sitä on aivan hukassa, niin pienenä ja arkana juuri nyt. Epävarmana siitä, mikä tie olisi valittava, jotta pääsisi edes johonkin oikeaan paikkaan.

Minne seuraavaksi uskallan astua, että pääsisin perille?

Hyvä lukija, elämässä ollaan aivan eksyksissä. Ei tiedetä, mihin uskaltaa ottaa seuraavan askeleen. Ei tiedetä, mikä on oikea suunta. Silloin ei auta navigointi tai gps, ei ohikulkijatkaan osaa neuvoa oikeaa suuntaa. Oman elämän mahdollisuudet nousevat muureiksi ympärille, unelmat ja toiveet ovat kylmien kivien takana. Miten niihin pääsisi käsiksi? Onko kädet ruvella kiivettävä ylös, kaivaa tunneli alta vai kiertää? Vaihtoehtoja on, mutta mikä niistä vie oikeaan määränpäähän? Juuri siihen määränpäähän, joka on minua varten olemassa.

Mistä toisaalta voi tietää, milloin saapuu määränpäähänsä? Eksyksissä oleminen liian kauan uuvuttaa. Hukassaoleminen väsyttää. Milloin saisi levähtää ja olla perillä?

Ympärilläni on pimeää. Olen eksynyt.

Ehkä eksyminen on ehto jollekin tärkeämmälle. Ehkä koemme olevamme eksyksissä elämämme suuntamme kanssa, jotta kaikki ei olisi niin selvää alusta asti.
Ajattele, jos eksyksissä oleminen ei olekaan vain yksi hetki elämästämme, vaan jatkuva tilamme.

Mieti, jos olemmekin oikeastaan koko ajan jollain tapaa eksyksissä.
Miten voisimme oikeastaan olla olematta eksyksissä?
Emme tunne kaikkea ympärillämme. Emme tiedä jokaista yksityiskohtaa polullamme. Astumme aina johonkin vieraaseen kulmaan tai nurkkaan, joka on meille uutta ja vierasta. Ja siten taas löydämme jotakin merkittävää. Löydämme jotakin, jonka vuoksi juuri siihen paikkaan oli astuttava. 

Tuntemattoman polun ympärillä onkin virkistävää vettä.
Nyt ymmärrän, miksi tästä oli kuljettava.

Hyvä lukija, joskus kun olen eksynyt, olenkin huomannut kesken kaiken, miten en ole koskaan ollutkaan eksynyt. Vaan juuri oikealla tiellä.
Tai oikeastaan, anna minun vielä korjata. Ehkä ei ole oikeaa tai väärää tietä.
Ehkä on vain teitä, joilla kuljettava.

Olen huomannut, että olen juuri sillä tiellä millä pitääkin. Ja jos se tie on ollut kivinen ja vaikea, on sen ympärillä ollut viilentävää vettä, jos olen nostanut katseeni oikeassa kohtaa. Tai jos se polku on ollut pimeä ja täynnä neulasia, on sen varrelta ehkä löytynyt mustikoita ja puolukoita. Olen ehkä vasta joskus myöhemmin palannut poimimaan marjoja, mutta ne marjat ovat olleet koko ajan aivan nenäni edessä. Pelon ja vierauden keskellä saattaa olla jotakin niin tuttua ja tärkeää tai jotakin aivan yllätyksellistä.

Ei ole valmiita teitä tai polkuja, jotka johdattaisivat vain oikeisiin paikkoihin. On risukkoisia paikkoja, joihin voi itse painaa omien askeleidensa reitin. Ja sitten voi katsoa taakseen omaa polkuaan. Ehkä vasta omien jälkiensä reitin nähdessään voi osata kiittää juuri omasta reitistään.

Ajattelin eksyneeni, kunnes yhtäkkiä oivalsin, että
olen ollut eksyksissä tähänkin asti.
Takanani olevaa reittiä pitkin olen tullut ja aion jatkaa matkaani.
Jokainen askel on minun askeleeni ja siksi juuri oikea.