Arki
Hyvä lukija,
elämä alkaa vasta sitten kun.
Sitten kun on perjantai
Sitten kun olen tietyn ikäinen
Sitten kun olen laihempi tai lihaksikkaampi
Sitten kun on viikonloppu
Sitten kun, sitten kun, sitten kun
Sitten vasta olen iloinen. Sitten vasta olen perillä.
Minä elän sitten kun -elämää.
Sitten kun saan pari vuotta lisää kokemusta, sitten kun tapahtuu jokin tietty asia, sitten kun olen lukenut tämän, sitten kun olen tietynlainen, sitten kun on tietty aika vuodesta tai sitten kun olen valmis. Sitten vasta.
Sitten vasta olen onnellinen. Sitten vasta rauhoitun.
Elän tapahtumasta tapahtumaan, juhlasta juhlaan ja välissä on päiviä jolloin teen arkisia asioita: teen ruokaa, käyn töissä, kahvilla, liikkumassa, täytän kodinkoneita ja tyhjennän niitä, katson televisiota. Aina on oltava jotakin mitä odottaa. Onneksi kohta on viikonloppu, niin voin rauhoittua ja sitten vasta todella rentoudun. Sitten vasta todella pidän hauskaa.
Mutta ei tämä kaikki ole sitten vasta. Ei tämä kaikki tapahdu vain viikonloppuisin tai vain vapaapäivinä. Tämä kaikki tapahtuu juuri nyt.
Näinä päivinä kun olen töissä, näinä päivinä kun elän arkea. Minun pitäisi olla nyt iloinen, onnellinen, tässä. Minun pitäisi olla juuri nyt perillä tässä. Ei puoleksi odottaen jotakin suurempaa, ihanampaa, täydellisempää tai tärkeämpää. Tämä kaikki tapahtuu tässä.
Jos tyytyväisyyteni ei asu arjen päivissäni, osaisinko muuttaa sitä ja löytää arjen askareista iloa? Uskaltaisinkohan rikkoa arjen rutiinia tavallisena tiistai-iltana? Tai jos en halua rikkoa sitä, voisinko olla tyytyväinen siihen silti ja iloita siitä?
Tunne siitä, että kaikki tapahtuu juuri nyt voi myös ahdistaa. Pitäisi heti saavuttaa kaikki mahdollinen. Olisi oltava onnellinen koko ajan ja äärimmäisen tyytyväinen. Pitäisi olla ääritunteet ja äärielämykset. Lohtu on, ettei elämää ole ääripäät.
Tuikitavallinen voi olla tuiki taivaallista. Siihen kuuluu surut ja ilot. Kaikki värit. Tyytyväisyys ja sisäinen tasapaino voidaan saavuttaa myös omassa arjessa niinä tavallisina keskiviikkoiltoina väsyneenä ja tavallisena maanantaiaamuna puurolautasen ääressä.
Väsymyksen huokaus voi samalla olla hengitys sisäänpäin: minä haluan olla tässä nyt, tai ei, ei kyse ole vain halusta, vaan sisäänpäin hengitys sanoo: Minä olen tässä nyt.
Isänpäivän kynnyksellä kysyin lapsilta, että mikä juhla on tulossa ihan pian.
Eräs pieni katsoi minua suurin silmin ja iloisesti vastasi: "Maanantai!"
Tässä on viisaus.
elämä alkaa vasta sitten kun.
Sitten kun on perjantai
Sitten kun olen tietyn ikäinen
Sitten kun olen laihempi tai lihaksikkaampi
Sitten kun on viikonloppu
Sitten kun, sitten kun, sitten kun
Sitten vasta olen iloinen. Sitten vasta olen perillä.
Sitten kun saan pari vuotta lisää kokemusta, sitten kun tapahtuu jokin tietty asia, sitten kun olen lukenut tämän, sitten kun olen tietynlainen, sitten kun on tietty aika vuodesta tai sitten kun olen valmis. Sitten vasta.
Sitten vasta olen onnellinen. Sitten vasta rauhoitun.
Elän tapahtumasta tapahtumaan, juhlasta juhlaan ja välissä on päiviä jolloin teen arkisia asioita: teen ruokaa, käyn töissä, kahvilla, liikkumassa, täytän kodinkoneita ja tyhjennän niitä, katson televisiota. Aina on oltava jotakin mitä odottaa. Onneksi kohta on viikonloppu, niin voin rauhoittua ja sitten vasta todella rentoudun. Sitten vasta todella pidän hauskaa.
Mutta ei tämä kaikki ole sitten vasta. Ei tämä kaikki tapahdu vain viikonloppuisin tai vain vapaapäivinä. Tämä kaikki tapahtuu juuri nyt.
Näinä päivinä kun olen töissä, näinä päivinä kun elän arkea. Minun pitäisi olla nyt iloinen, onnellinen, tässä. Minun pitäisi olla juuri nyt perillä tässä. Ei puoleksi odottaen jotakin suurempaa, ihanampaa, täydellisempää tai tärkeämpää. Tämä kaikki tapahtuu tässä.
Jos tyytyväisyyteni ei asu arjen päivissäni, osaisinko muuttaa sitä ja löytää arjen askareista iloa? Uskaltaisinkohan rikkoa arjen rutiinia tavallisena tiistai-iltana? Tai jos en halua rikkoa sitä, voisinko olla tyytyväinen siihen silti ja iloita siitä?
Tunne siitä, että kaikki tapahtuu juuri nyt voi myös ahdistaa. Pitäisi heti saavuttaa kaikki mahdollinen. Olisi oltava onnellinen koko ajan ja äärimmäisen tyytyväinen. Pitäisi olla ääritunteet ja äärielämykset. Lohtu on, ettei elämää ole ääripäät.
Tuikitavallinen voi olla tuiki taivaallista. Siihen kuuluu surut ja ilot. Kaikki värit. Tyytyväisyys ja sisäinen tasapaino voidaan saavuttaa myös omassa arjessa niinä tavallisina keskiviikkoiltoina väsyneenä ja tavallisena maanantaiaamuna puurolautasen ääressä.
Väsymyksen huokaus voi samalla olla hengitys sisäänpäin: minä haluan olla tässä nyt, tai ei, ei kyse ole vain halusta, vaan sisäänpäin hengitys sanoo: Minä olen tässä nyt.
Isänpäivän kynnyksellä kysyin lapsilta, että mikä juhla on tulossa ihan pian.
Eräs pieni katsoi minua suurin silmin ja iloisesti vastasi: "Maanantai!"
Tässä on viisaus.
Kommentit
Lähetä kommentti