Kipu
Hyvä lukija,
olet varmasti kokenut kipua. Kivun tuntemiselta kukaan ei voi välttyä.
Kipua on varmaankin monenlaista. On kipua, joka tuntuu nivelissä, lihaksissa, ruumiissa ja on kipua, joka tuntuu ei missään tai kaikkialla. On kipua, joka kaataa sängyn pohjalle ja on kipua, joka tuntuu silmäkulmassa koko ajan.
On kipua, joka on läsnä silloin tällöin. On kipua, joka on läsnä koko ajan.
Voit ajatella kivun sellaisena, joka ei ole koskaan tervetullut. Vaan sellaista ei kivulta kysytä.
Kipu on näet elinehto.
Mutta hyvä lukija, kipu on muutakin kuin ahdistavaa ja musertavaa. Niin kuin metsän oksat lumipeitteen alla, niin suuren kivun ja surun alla kuuluu vain joskus olla. Se on elämää. Se kertoo elämästä ja kuuluu elämään. Siltä ei voi välttyä kukaan.
Se peittää ja taittaa ihmisen oksat, vaan se ei katko niitä.
Oksat eivät katkea, vaikka ne taittuvat. Kipu on kestettävä. Se on ajateltava suojana. Että on piilossa maailman takataskussa kuin puut lumisessa metsässä.
Luontokin kuolee ja vetäytyy horrokseen. Jotta voi sitten herätä kevääseen.
Kipu voi myös suojata ja parantaa. Kipu on oltava, sillä se vie eteenpäin. Kierronkulku.
Kun kivusta huolimatta tai kivun jälkeen jaksaa ja uskaltaa nousta, kevääseen tai mihin vain, jää kysymykseksi vain yksi asia.
Voi olla, hyvä lukija, että tätä emme vielä voi kivustamme, lumipeitteestämme, tietää, mutta hyvä lukija, luotamme siihen, että vielä joskus oivallamme.
Se on ainut, johon voimme kaiken antaneena luottaa.
Lumipeitteemme alle me emme ole tuomitut. Kivumme alle me emme ole jäävä.
Olkoon niin, että aamu nousee vielä ja raskas peite sulaa päältämme ja on jälleen kevyt nousta. Olkoon niin.
olet varmasti kokenut kipua. Kivun tuntemiselta kukaan ei voi välttyä.
Kipua on varmaankin monenlaista. On kipua, joka tuntuu nivelissä, lihaksissa, ruumiissa ja on kipua, joka tuntuu ei missään tai kaikkialla. On kipua, joka kaataa sängyn pohjalle ja on kipua, joka tuntuu silmäkulmassa koko ajan.
On kipua, joka on läsnä silloin tällöin. On kipua, joka on läsnä koko ajan.
Voit ajatella kivun sellaisena, joka ei ole koskaan tervetullut. Vaan sellaista ei kivulta kysytä.
Kipu on näet elinehto.
Oli kipu millaista tahansa se saa ihmisen sykkyrälle. Se on tila, josta haluaisi pois, jolta haluaisi suojautua. Kuin suuret kinokset lunta se painaa ihmisen oksat maahan asti. Eikä mikään voima saa oksia nousemaan. Kipu voi peittää alleen kaiken. Kipu peittää niin, ettei voi nähdä muuta. Kun on kivussa, tuntuu ettei ole muuta. On vain tämä tässä. Ja tunne, miten haluaisi pois. Se tekee kivusta vielä suurempaa. Alituinen pakenemisen toivo. Kipu, jota täytyy paeta. Kipu, joka on tässä, jolta ei pääse pakoon vaikka haluaisi. Umpikuja, hukkuminen.
Mutta hyvä lukija, kipu on muutakin kuin ahdistavaa ja musertavaa. Niin kuin metsän oksat lumipeitteen alla, niin suuren kivun ja surun alla kuuluu vain joskus olla. Se on elämää. Se kertoo elämästä ja kuuluu elämään. Siltä ei voi välttyä kukaan.
Se peittää ja taittaa ihmisen oksat, vaan se ei katko niitä.
Oksat eivät katkea, vaikka ne taittuvat. Kipu on kestettävä. Se on ajateltava suojana. Että on piilossa maailman takataskussa kuin puut lumisessa metsässä.
Luontokin kuolee ja vetäytyy horrokseen. Jotta voi sitten herätä kevääseen.
Kipu voi myös suojata ja parantaa. Kipu on oltava, sillä se vie eteenpäin. Kierronkulku.
Kun kivusta huolimatta tai kivun jälkeen jaksaa ja uskaltaa nousta, kevääseen tai mihin vain, jää kysymykseksi vain yksi asia.
Pienenikö kipu pieneksi vai kasvoiko omat voimat, niin että onnistui nousemaan?
Voi olla, hyvä lukija, että tätä emme vielä voi kivustamme, lumipeitteestämme, tietää, mutta hyvä lukija, luotamme siihen, että vielä joskus oivallamme.
Se on ainut, johon voimme kaiken antaneena luottaa.
Lumipeitteemme alle me emme ole tuomitut. Kivumme alle me emme ole jäävä.
Olkoon niin, että aamu nousee vielä ja raskas peite sulaa päältämme ja on jälleen kevyt nousta. Olkoon niin.
Kommentit
Lähetä kommentti