Tunne kaikki pimeä

Hyvä lukija
ja hyvä minä,

kirjoitan sinulle, joka olet pimeässä. Joka olet kivusta käpertynyt, ahdistuksessa eristäytynyt. Joka olet vieraantunut ja painon alla antautunut. Sinulle, joka ajattelet, ettei ole mitään.
Ettei kertakaikkisesti ole mitään.
Kirjoitan sinulle, joka näkee vain hämärää. Sinulle, joka olet ajautumassa kaikkeen siihen, mitä kuvailen. Sinulle, joka pelkää, että ajautuisi.
Kirjoitan sinulle, jonka kaiken keskellä ei ole keveyttä, vaan sen vastakohtaa. Taakkoja, muserrusta ja pimeää.

Näyttää siltä kuin pimeys oli ainut mitä on.
Näyttää siltä. 
Taakat ja painot hartioilla tuntuvat ainoilta, jotka ovat totta.
Tuntuvat.
Ei näe, mitään muuta kuin oman ahdistuksensa.
Ei näe.
Ajatus siitä, että maailmassa olisi mitään oikeutta ja hyvää, on vaikea.
Ajatus on vaikea.

Tunteet eivät ole totuuksia, ne eivät ole tuomioita.

Hyvä lukija, voisi ajetella, että kun maailma käy liian pimeäksi pitäisi ajatella ja järkeillä:
Oikeasti ole näin pimeää. 
Oikeasti minun ei tarvitse tuntea näitä ikäviä tunteja. 
Oikeasti minulle ei ole syytä olla surullinen. 
Oikeasti jollain menee vielä huonommin.

Mutta kaikkein kipeimmillä hetkillä ei järkeily auta. Ajatukset ja tunteet ovat silloin ristiriidassa ja mitään ei tapahdu. Pimeys ei todella väisty, taakat eivät kevene, tunteet eivät tule tunnetuiksi. Niiden tunteminen vain vaikeutuu, kun ei anna itselleen lupaa ja mahdollisuutta tuntea niitä.

Ehkä olennaisinta kaiken pimeyden keskellä on oivaltaa, että ne ovat tunteita. Taakat hartioilla, muserrus sydämessä ja pimeys ympärillä, ne ovat kaikki tunteita. Syvimpiä tunteita.

Ja hyvä lukija, tunteet ovat voimakkaita ja ne huutavat ihmisen pysähtymään niiden äärelle. Jos järkeilemällä ne yrittää sivuuttaa, ne tulevat takaisin ja upottavat sinut niihin uudestaan ja uudestaan ja aina yhä voimakkaammin.
Siksi ne on tunnettava. Niihin on tutustuttava, niiden äärelle on pysähdyttävä ja niitä on tutkailtava, ne on käytävä läpi.

Minä en avaa oveani helposti.
Minä pidän tunteeni sisällä ja suljen ne puiseen arkkuun. Avaimen piilotan muilta ja itseltäni. Ulkoa ikkunasta ei näe, miten pimeää on joskus. Ikkunat heijastavat vain valoa.
Mutta sekin on vain heijastus. Tunteet odottavat sisällä, ne eivät häviä, ennen kuin etsin avaimen ja avaan arkun, tutustun ja tutkin niitä. Nimittäin niillä tunteilla ei ole aikataulua, niillä ei ole parasta ennen -päivää, ne odottavat, kunnes olen valmis.

Ehkä ajatuksitta, pystyn käsittelemään niitä. Ehkä olenkin jo tutkinut niitä huomaamattani, ehkä arkku on vain näkymätön laatikko, jonka olen itse luonut suojellakseni tunteitani.
Minun tunteeni ovat minun ja haluaisin kyllä kuunnella niitä. Silti ne eivät tule silloin kun käsketään. Ja kun tunteita käskee, voi tullakin jokin aivan toinen tunne kuin piti. Joten, kun tunne saapuu, minun pitäisi toivottaa se tervetulleeksi ja pysähtyä sen pariin, jottei se karkaa ja palaa suurempana kuin ennen.

Hyvä lukija, monen pimeän, taakan ja ahdistuksen alla on jokin tunne.
Suru, viha, ahdistus, pelko, kateus, tyytymättömyys, epäoikeudenmukaisuus, pettymys tai mikä tahansa.
Nämä tunteet eivät lähde pois ajattelemalla. Ne eivät lähde pois käskemällä tai järkeilemällä.
Se on oppi, jossa minä olen mennyt mönkään. Oppi, jonka aion opetella.
Kaikki näkymättömään arkkuun järkeilemäni tunteet ovat yhä olemassa. Ja lisää tulee koko ajan. Ei ihme, etten aina näe muuta kuin taakkoja ja hämärää tunteideni välistä.

On minun tunnettava tunteet, jotta voin nähdä enemmän.

Hyvä lukija, sinä kivussa käpertynyt, ahdistuksessa eristäynyt, huonoin uutinen on, että oikotietä ei ole.

Ei ole mitään taikaa, tai mitään ihmettä, joka auttaisi sinut läpi pimeän, synkän ja pelottavan. Kipu, taakat, muserrus ja ahdistus on tunteissa sinulle totta juuri nyt. Ei ehkä ole muuta juuri silloin. 

Mutta älä huoli, samalla se on parhain uutinen. Nimittäin jokainen minuutti ja askel, jonka sinä vaellat pimeässä, taakkojen alla, käpertyneenä kivusta, on ainut tie eteenpäin. Ainut keino, päästä niistä pois on kulkea niiden kanssa jonkin aikaa. Tämä on ainut tie kohti keveyttä ja helpotusta.

Jokainen askel, jokainen päivä, jokainen tunne. 

Kaikki ne on tunnettava. 

Siinä se. 

Sitten tulee keveys ja valo, niin uskon.