Mustassa on kaikki värit

Hyvä lukija,
eräänä päivänä maalasin mustia lautoja. Kaadoin maalia vanhaan muoviseen jäätelörasiaan ja leveällä pensselillä sivelin mustaa maalia laudan pintaan. Musta väri peitti laudan helposti. Se imi kaiken valon itseensä ja samalla siinä ei ollut yhtään valoa. Synkkää mustaa maalatessani aloin janota keltaisia, vihreitä ja sinisiä lautoja. Miten väreillä maalaminen saisikaan minut virkistymään.


Hyvä lukija, nyt en puhu vain maalista. Kun kirjoitan mustasta, tarkoitan sellaista mustaa, jossa ei ole toivoa. Se on oikeastaan olotila, jossa on olemassa vain mustaa ja pimeää, joka imee itseensä valon. Ja samalla siinä ei ole yhtään valoa.
Kun on täysin mustuuden keskellä on yksin ja toivoton. Mustuuteen voi liittyä surullisuutta, pettymystä, ulkopuolisuutta tai ikävää. Ehkä sinä itse tunnistat mitä sinun mustuudessasi on?

Hyvä lukija, mustia lautoja maalatessani kysyin ääneen: "miksi joudun maalaamaan mustalla? Haluaisin maalata kaikilla muilla väreillä?"
Väreillä maalaaminen olisi virkistävämpää, värien näkeminen virvoittaisi ja saisi minut iloisemmaksi. Oloni kevenisi. Värien kanssa eläminen olisi ilman muuta helpompaa kuin pelkän mustan kanssa.

Minua kohti katsottiin huvittuneesti ja vastattiin:  "Kuule, etkö tiennyt, että mustassa on kaikki värit?"


Niin hyvä lukija, mustassa on todella kaikki värit. En osaa selittää tarkalleen miksi ja miten toimivat erilaisen väriaaltojen pituudet sekä valon heijastukset, mutta jos tiettyjä päävärejä (syaania, magentaa ja keltaista) sekoitetaan yhteen valoa vähentävästi, niin lopulta saadaan mustaa. Näistä väreistä saadaan tehtyä kaikkia värejä.

Ajatella, että mustassa olisi kaikki värit. Maalasinkin mustalla kaikkia maailman värejä.



Kaiken mustuuden sijaan olisikin kaikki värit. Oloni keveni ja hymähdin.
Mitä, jos kaikenkattavan mustuuden olotilassakin olisi myös kaikki värit? 

Hyvä lukija, haluan ajatella niin, että jos on nähnyt mustaa tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi syvään, oppii tunnistamaan sen eri sävyjä, eri vivahteita.
Oppii tuntemaan eri värit, kaikki värit. Muuttuu herkemmäksi jokaiselle maailman värille ja arvostaa niitä paljon enemmän.

Kaiken mustuuden keskellä voi luottaa siihen, että ympärillä on värejä. Niitä ei välttämättä joka hetki näe, mutta niihin voi uskoa ja luottaa. Ehkä silloin voisi mustuuden keskellä todella nähdä kaikki sävyt ja lopulta pienen kipinän, joka veisi valoon.


Ja ehkä silloin voisi katsoa, miten kaikki se mikä oli mustaa olikin täynnä monia sävyjä.



Hyvä lukija, jos ympärillä olevasta, kaikenkattavasta mustuudesta huolimatta tunnistaa ja uskoo väreihin, niin ne tulee näkemään aina. Oli miten mustaa tahansa, ne värit ovat aina olemassa.

Ajattele, hyvä lukija, ei koskaan pelkkää pimeää. Vaan kaikki sävyt.
Mustassa on kaikki värit.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hymyile

Synkkyyden rajat

Asioita, joita maailma tarvitsee nyt