Uusi vuosi
Hyvä lukija,
taas yksi vuosi on kulunut. Vuoden vaihtuminen herkistää reflektoinnille. Mitä minulle jäi käteen viime vuodesta, mitä sinulle jäi käteen viime vuodesta?
Oliko sinun viime vuotesi riittävän hyvä, lunastitko lupauksesi?
Aloitin tähän monta kertaa virkkeen sanoilla: minun vuoteni oli. En vain osannut jatkaa sitä. Yhdellä sanalla, tai muutamallakaan, on mahdoton kertoa millainen vuoteni oli. Siihen liittyi pettymyksiä, luopumista ja kipua. Onneksi siinä oli myös iloa, toivon kipinän hetkiä sekä yhteyttä.
Vuoteeni mahtui erityisesti tunteita, oi niin paljon tunteita. Sain neuvon, jonka mukaan, niitä pitäisi kuunnella enemmän. Yritin kulkea sitä neuvoa kohti. Tunnustelin tunteitani, kirjoitin niistä, kävin niitä läpi ja yritin avata niitä. En vain vielä tarpeeksi, mutta jokin matka varmasti alkoi.
Yksi parhaimmista neuvoista oli fyysisten tunteiden tarkastelu. Pitkään ajattelin, että hallitsen tunteitani ja hallitsen itseäni. Siksi elin pitkään ristiriitaisuuksien ja erityisen ahdistuksen kanssa. Jos jokin asia ahdisti minua, mutta asian "ei pitänyt ahdistaa" menin läpi ahdistuksesta, ahdistumalla lisää tietenkin. Tein juuri niitä asioita, jotka ahdistivat.
Ahdistus, tai muu ikävä tunne, ei poistunut, sillä kehollisten tuntemusteni ja loogisten ajatusteni välissä oli ristiriita. En kuunnellut kehoani. Silloin väsyin, tein vääränlaisia päätöksiä ja uuvuin. Stressasin ja ahdistuin lisää.
Pikku hiljaa aloin tekemään, kuten kehoni toivoi. Ajattelen, että jostakin kehoni tuntemukset kumpuavat. Haluan uskoa, että kehoni on viisas ja tietää enemmän kuin minä. Aloin kunnioittamaan kehollisia tunteitani. Jos jokin asia sai minut ahdistumaan, kuuntelin sitä ahdistusta. Lievensin sitä ja hyväksyin sen. Madalsin oman suorittamisen rimaani hivenen.
Se tuntui yllättävältä. Ajattelin, että se tuntuisi epäonnistumiselta ja huonolta ja siltä, etten onnistuisi ikinä. Muuttuisin lusmuksi, heikoksi ja ilkeäksi. Kehollisten tunteiden kuunteleminen tuntuikin hyvältä, niin hyvältä. Aloin rehelliseksi sitä ainoaa ihmistä kohtaa, ketä olen laiminlyönyt jonkin aikaa. Eli minua itseäni.
Hyvä lukija, tästä oivalluksesta huolimatta, en ole oikein osannut iloita vuoden vaihtumisesta. En oikein osaa sanoa, että kiitos edellisestä ja tervetuloa seuraava.
Mitä sitten voi tehdä, kun ei oikein luota, että tuleva vuosi toisi mitään ihmeellistä? Tuntuu, että vuoden vaihtumista hehkutetaan niin paljon. Pitäisi tehdä lupauksia, pitää toimia niiden mukaan ja täytyy saavuttaa taas lisää ja saada elämä näyttämään ulospäin tietynlaiselta. Jo heti tammikuusta alkaa paineet tavoitteiden saavuttamisesta. Internet on täynnä mietelauseita: "if you can imagine it, you can get it" ja "she think she could so she did", "you just have to believe it and you can achieve it" ja niin edelleen.
Kuin kaikki olisi kontrolloitavissa ja hallittavissa.
Jos vain haluat, onnistut.
Ei ole mitään muuta estettä toiveillesi kuin ajatuksesi.
Muuta ajatuksesi ja saavutat kaiken.
Mutta hyvä lukija, toivon syvästi, ettei se ole niin.
Toivon, ettei kaikki olisi kiinni oman itsensä hallitsemisesta. Ettei kaikki olisi kiinni vain omista tunteista, tavoitteista ja saavutuksista.
Kaikki ei voi olla kontrolloitavissa ja hallittavissa, niin että kaiken voisi saavuttaa. Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Toivon niin, sillä en tunne niin. On asioita, joille itse ei voi mitään. On asioita, joille ei tarvitse voida mitään. On asioita, jotka vain täytyy käydä läpi. Eikä niitä voi muuttaa mielen voimalla tai suurilla tavoitteilla. Ne vain ovat.
Hallitsemattomuus ja se, ettei kontrolloi kaikkea tuntuu vaikealta. Kuten se omien tunteiden kuuntelu. Aluksi tuntui vaikealta jättää tekemättä asioita, jotka on aina ennen tehnyt, koska oma keho pyysi. Tuntui epäonnistumiselta. Tuntui, kuin tulisi paiskatuksi auton takaluukkuun, ettei voi ajaa omaa elämäänsä ja ei voi tietää, mihin kuoppaan osuu seuraavaksi. Se tuntuu, niin vaikealta. Omasta elämästä katoaa suunta. Se tuntuu, niin vaikealta, se ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu tai se tunne, ettei voikaan omin ajatuksin ohjata omaa elämäänsä.
Se tuntuu vaikealta aluksi.
Haluan uskoa, että se tuntuu vaikealta aluksi. Mutta sitten, jotakin suurempaa avautuu myöhemmin.
Hyvä lukija, lopulta voimme elämämme tapahtumiin vaikuttaa niin vähän. Olemme pieniä kaiken keskellä. Hallitsemme lopulta vain minimaalisia asioita elämässämme. Ne suuremmat asiat eivät ole käsissämme.
Se on vaikeaa. Ja se tuntuu ikävältä.
Mutta ehkä sitten, ehkä sitten myöhemmin. Ehkä vasta monen vuoden vaihteen päästä,
ehkä sitten ymmärrämme.
Siihen asti on vain mentävä eteenpäin, vaikkei näkisi minne.
Mutta että tuntee, siinä on jo niin paljon kiitettävää.
taas yksi vuosi on kulunut. Vuoden vaihtuminen herkistää reflektoinnille. Mitä minulle jäi käteen viime vuodesta, mitä sinulle jäi käteen viime vuodesta?
Oliko sinun viime vuotesi riittävän hyvä, lunastitko lupauksesi?
Aloitin tähän monta kertaa virkkeen sanoilla: minun vuoteni oli. En vain osannut jatkaa sitä. Yhdellä sanalla, tai muutamallakaan, on mahdoton kertoa millainen vuoteni oli. Siihen liittyi pettymyksiä, luopumista ja kipua. Onneksi siinä oli myös iloa, toivon kipinän hetkiä sekä yhteyttä.
Vuoteeni mahtui erityisesti tunteita, oi niin paljon tunteita. Sain neuvon, jonka mukaan, niitä pitäisi kuunnella enemmän. Yritin kulkea sitä neuvoa kohti. Tunnustelin tunteitani, kirjoitin niistä, kävin niitä läpi ja yritin avata niitä. En vain vielä tarpeeksi, mutta jokin matka varmasti alkoi.
Yksi parhaimmista neuvoista oli fyysisten tunteiden tarkastelu. Pitkään ajattelin, että hallitsen tunteitani ja hallitsen itseäni. Siksi elin pitkään ristiriitaisuuksien ja erityisen ahdistuksen kanssa. Jos jokin asia ahdisti minua, mutta asian "ei pitänyt ahdistaa" menin läpi ahdistuksesta, ahdistumalla lisää tietenkin. Tein juuri niitä asioita, jotka ahdistivat.
Ahdistus, tai muu ikävä tunne, ei poistunut, sillä kehollisten tuntemusteni ja loogisten ajatusteni välissä oli ristiriita. En kuunnellut kehoani. Silloin väsyin, tein vääränlaisia päätöksiä ja uuvuin. Stressasin ja ahdistuin lisää.
Pikku hiljaa aloin tekemään, kuten kehoni toivoi. Ajattelen, että jostakin kehoni tuntemukset kumpuavat. Haluan uskoa, että kehoni on viisas ja tietää enemmän kuin minä. Aloin kunnioittamaan kehollisia tunteitani. Jos jokin asia sai minut ahdistumaan, kuuntelin sitä ahdistusta. Lievensin sitä ja hyväksyin sen. Madalsin oman suorittamisen rimaani hivenen.
Se tuntui yllättävältä. Ajattelin, että se tuntuisi epäonnistumiselta ja huonolta ja siltä, etten onnistuisi ikinä. Muuttuisin lusmuksi, heikoksi ja ilkeäksi. Kehollisten tunteiden kuunteleminen tuntuikin hyvältä, niin hyvältä. Aloin rehelliseksi sitä ainoaa ihmistä kohtaa, ketä olen laiminlyönyt jonkin aikaa. Eli minua itseäni.
Hyvä lukija, tästä oivalluksesta huolimatta, en ole oikein osannut iloita vuoden vaihtumisesta. En oikein osaa sanoa, että kiitos edellisestä ja tervetuloa seuraava.
Mitä sitten voi tehdä, kun ei oikein luota, että tuleva vuosi toisi mitään ihmeellistä? Tuntuu, että vuoden vaihtumista hehkutetaan niin paljon. Pitäisi tehdä lupauksia, pitää toimia niiden mukaan ja täytyy saavuttaa taas lisää ja saada elämä näyttämään ulospäin tietynlaiselta. Jo heti tammikuusta alkaa paineet tavoitteiden saavuttamisesta. Internet on täynnä mietelauseita: "if you can imagine it, you can get it" ja "she think she could so she did", "you just have to believe it and you can achieve it" ja niin edelleen.
Kuin kaikki olisi kontrolloitavissa ja hallittavissa.
Jos vain haluat, onnistut.
Ei ole mitään muuta estettä toiveillesi kuin ajatuksesi.
Muuta ajatuksesi ja saavutat kaiken.
Mutta hyvä lukija, toivon syvästi, ettei se ole niin.
Toivon, ettei kaikki olisi kiinni oman itsensä hallitsemisesta. Ettei kaikki olisi kiinni vain omista tunteista, tavoitteista ja saavutuksista.
Kaikki ei voi olla kontrolloitavissa ja hallittavissa, niin että kaiken voisi saavuttaa. Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Toivon niin, sillä en tunne niin. On asioita, joille itse ei voi mitään. On asioita, joille ei tarvitse voida mitään. On asioita, jotka vain täytyy käydä läpi. Eikä niitä voi muuttaa mielen voimalla tai suurilla tavoitteilla. Ne vain ovat.
Hallitsemattomuus ja se, ettei kontrolloi kaikkea tuntuu vaikealta. Kuten se omien tunteiden kuuntelu. Aluksi tuntui vaikealta jättää tekemättä asioita, jotka on aina ennen tehnyt, koska oma keho pyysi. Tuntui epäonnistumiselta. Tuntui, kuin tulisi paiskatuksi auton takaluukkuun, ettei voi ajaa omaa elämäänsä ja ei voi tietää, mihin kuoppaan osuu seuraavaksi. Se tuntuu, niin vaikealta. Omasta elämästä katoaa suunta. Se tuntuu, niin vaikealta, se ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu tai se tunne, ettei voikaan omin ajatuksin ohjata omaa elämäänsä.
Se tuntuu vaikealta aluksi.
Haluan uskoa, että se tuntuu vaikealta aluksi. Mutta sitten, jotakin suurempaa avautuu myöhemmin.
Hyvä lukija, lopulta voimme elämämme tapahtumiin vaikuttaa niin vähän. Olemme pieniä kaiken keskellä. Hallitsemme lopulta vain minimaalisia asioita elämässämme. Ne suuremmat asiat eivät ole käsissämme.
Se on vaikeaa. Ja se tuntuu ikävältä.
Mutta ehkä sitten, ehkä sitten myöhemmin. Ehkä vasta monen vuoden vaihteen päästä,
ehkä sitten ymmärrämme.
Siihen asti on vain mentävä eteenpäin, vaikkei näkisi minne.
Mutta että tuntee, siinä on jo niin paljon kiitettävää.
Kommentit
Lähetä kommentti