Vahvuus

Hyvä lukija, oletko sinä vahva?

Pitkään ajattelin, vieläkin usein, että vahvuus on jotakin voimakasta. Sellaista, että jaksaa nostaa painavat puukasat tai kantaa ison laatikon täynnä muuttotavaroita.
Ajattelin, että vahvuuden voi mitata kilogrammoissa, hymyssä tai aktiivisuudella.

Vahvuutta oli mielestäni se, että kävin joka viikonloppu jossakin. Vahvuutta oli se, että olin aina valmis kaikkiin ideoihin ja aina valmis näkemään ihmisiä ympärilläni. Mielestäni vahvuutta oli olla koko ajan saavutettavissa. Vahvuutta oli vastata kaikkeen kyllä.

Ajattelin pitkään, että vahvuutta on kaikki tämä. Että olen vahva, kun jaksan, pystyn ja kykenen. Vahvuutta on, kun hymyilen ja ajattelen aina kaiken vain positiivisesti ja ilon kautta. Vahvuutta on se, että osaan kiittää itseäni ja taputtaa itseäni selkään: "Olin tänään taas reipas ja iloinen, tein paljon ja sain aikaan, olenpa ollut vahva. Hienoa."

Mutta hyvä lukija, viime aikoina olen alkanut ajatella toisin. Mielestäni kaikki yllä mainittu on toki hyvää, mutta ei oikeaa vahvuutta.

Oikeaa vahvuutta taitaa olla se, että myöntää itselleen olevansa vajaavainen ja epävarma. Oikeaa vahvuutta on näyttää tunteensa, ei muita loukaten, mutta näyttää mitä tuntee. Olisi vahvuutta ainakin kertoa niistä, eikä kääriä niitä vitsin sisään tai väittää tuntevansa päinvastaista.
Oikeaa vahvuutta on kohdata toiset ihmiset silmästä silmään ja kuunnella heitä, eikä yrittää saada heitä aina nauramaan tai keventää tunnelmaa.

Oikeaa vahvuutta on sanoa ei. On vahvuutta sanoa ei juhlille, joillekin tehtäville. On vahvuutta kieltäytyä joistakin jutuista. Jättää vastaamatta hetkeksi viestiin, jos jokin ihan oma juttu on kesken ja vastata vasta myöhemmin. On vahvuutta myöntää, ettei kaikki mene aina putkeen ja se on okei. On vahvuutta joskus vain maata sängyssä ja antaa asioiden olla.
On vahvuutta kuunnella itseään eikä mennä kuten muut toivovat tai kuten luulee muiden toivovan.

Ja tiedätkö lukija, olen todennut, että joskus on suurta vahvuutta olla ilman mitään tekemistä tai suunnitelmaa. On vahvuutta vain haahuilla.
Vahvuutta on olla kuuntelematta yhteiskunnan antamia ohjeistuksia siitä, mitä pitäisi olla, mitä pitäisi omistaa ja missä kohtaa elämää pitäisi olla juuri nyt.
Se vasta nimittäin vahvuutta onkin. Kuunnella itseään, omia tunteitaan ja nähdä oman elämänsä kuva, ei julkisen median luomaa ihannekuva ihmisestä.

Hyvä lukija, minä en ole vielä vahva. Mutta haluaisin olla. Olen matkalla ja oppimassa. Eilen minulla oli taas vahvuusharjoitukset. En osannut sanoa, miltä minusta oikeasti tuntuu. Suuret tunteet käärin arkipäiväisten asioiden sisään ja myöhemmin ymmärsin, että oikeasti kyse ei ollut arkipäiväisistä asioista laisinkaan, vaan suuremmista. Myöhemmin annoin tunteiden tulla ja ymmärsin, miten heikko olin ollut peitellessäni kaikkein voimakkaimpia kipukohtiani. Ei tuntunut laisinkaan vahvalta, vaan koko päivä oli ollut vain kamppailua.
Tunteiden tultua, käsitellessäni kyyneleitäni, huomasin, että tämä se vasta vahvuutta on. Ei ole vahvuutta peitellä kyyneleitä, vaan antaa niiden tulla. Ei ole vahvuutta esittää pärjäävänsä, kun oikeasti ei pärjää. On helppoa esittää, mutta kaikkein vaikeinta on puhua totta ja aidosti.

Tänään harjoittelin vahvuuttani toisella tavalla. Olin töissä, lähdin normaaliin aikaan kotiin, kävin kaupassa ja tein uutta arkiruokaa. En lähtenyt iltalenkille, vaikka ajattelin niin tekeväni. Istuin sohvalla pitkään ja halusin kirjoittaa. Kuuntelin itseäni ja niin tein. Ja tälle päivälle ei ollut muita suurempia tavoitteita. Ja sekin oli mielestäni erityistä vahvuutta: hyväksyä tavallinen arki.



Ajatella, miten yksinkertaiset asiat vahvistavat meitä.

Hyvä lukija, entä nyt, koetko sinä olevasi vahva?