Kaiken keskellä keveys

Hyvä lukija, olen ollut poissa. En tiedä tarkoittaako poissaoloni, että olen ollut jossain muualla enemmän läsnä. Se ei tunnu siltä. Minun sisälläni asuu kaipaus, haiku. Halu etsiä. Jonkinlainen jano johonkin, kauemmas, kohti jotakin suurempaa. En tiedä, mikä sen sammuttaisi, miten löytäisin sen mitä etsin.  Olisi ehkä helppoa etsiä, jos tietäisi mitä etsisi. Nyt en osaa osoittaa etsintäni kohdetta. Jotenkin tunnen olevani puolikas, tai vain kaksi kolmasosaa, mutten kuitenkaan kokonainen. Jotakin puuttuu. Ehkä löytäisin sen, jos lähtisin kauas, kauemmas. Joku voisi sanoa, että vanha juttu. Että on aivan vanha teoria etsimisestä. Ihminen jo lapsesta asti haluaa etsiä ja löytää. Tulla etsityksi ja löydetyksi.  Mutta tämä on tällä kertaa jotakin erilaista, jotenkin paljon suurempaa ja eksistentiaalisempaa. En osaa edes lähteä tutkimaan kaipaukseni kohdetta. Mutta totta on, että elämään kuuluu etsiminen. Oikeastaan elämä on etsimistä. Oikeiden rantoje...

Hyvä lukija, oletko sinä vahva? Pitkään ajattelin, vieläkin usein, että vahvuus on jotakin voimakasta. Sellaista, että jaksaa nostaa painavat puukasat tai kantaa ison laatikon täynnä muuttotavaroita. Ajattelin, että vahvuuden voi mitata kilogrammoissa, hymyssä tai aktiivisuudella. Vahvuutta oli mielestäni se, että kävin joka viikonloppu jossakin. Vahvuutta oli se, että olin aina valmis kaikkiin ideoihin ja aina valmis näkemään ihmisiä ympärilläni. Mielestäni vahvuutta oli olla koko ajan saavutettavissa. Vahvuutta oli vastata kaikkeen kyllä. Ajattelin pitkään, että vahvuutta on kaikki tämä. Että olen vahva, kun jaksan, pystyn ja kykenen. Vahvuutta on, kun hymyilen ja ajattelen aina kaiken vain positiivisesti ja ilon kautta. Vahvuutta on se, että osaan kiittää itseäni ja taputtaa itseäni selkään: "Olin tänään taas reipas ja iloinen, tein paljon ja sain aikaan, olenpa ollut vahva. Hienoa." Mutta hyvä lukija, viime aikoina olen alkanut ajatella toisin. Mielestäni kai...

Hyvä lukija joskus sanani eivät mene lauseiksi laisinkaan. Joskus tunteeni tarvitsevat tästä huolimatta sanoja, jotka eivät muodosta mitään yhdessä. Ehkä juuri nämä sanat kuitenkin kertovat enemmän kuin harkiten mietityt ja suunnitelmalliset. Haluaisin aina kävellä luonnossa, puiden vieressä polulla puolukoiden kanssa sulassa sovussa tai rantakivillä suuren veden vierellä. Haluaisin kuvata jokaisen mustikan kukan ja löytää kielojen salaiset paikat. Minusta tuntuu, että ne ovat vain muille, sillä en ole löytänyt niitä. Pimeällä en halua kävellä silti vieläkään Sillä pelkään mitä pimeys tuo mukanaan Ja vaikka pimeys olisi turva, suojapaikka, en luota siihen. Sillä sisälläni olevat hämärät ja pimeät kohdat ovat häpeällisintä mitä minussa on. Eivätkä ne ole lähteneet, pikemminkin kielloista kasvaneet. Pimeä ympärillä muistuttaa niistä ja pelkään, mitä ne tuovat mukanaan. Pimeintä on, kun ajattelen niiden olevan minussa aina. Ja vaikka olisi vain se sumu se suojaava sumu, ...

Hyvä lukija, elämään kuuluu kaikki värit ja säät. Aurinkoiset ja värikkäät kesäpäivät ovat helpompia kokea ja elää kuin tummat, synkät ja kylmät. Tummat pilvet syövät kaiken valon ja synkkyydessä ei näe eteensä. Tuuli vihmoo ja jännittyneet hartiat kipeiksi. Ollapa aina valossa ja väreissä. Vaan elämän kaikkiin väreihin kuuluvat myös tummat ja synkimmät sävyt. Mutta miten olla ja elää silloin, kun oma tie tuntuu kulkevan vain tummuvan taivaan alla, myrskytuulen vietävänä ja kohti pimenevää metsää. Hartiat painautuvat synkkyydestä kumaraan, silmien takana ei näy iloa ja kaikkea katsotaan arastellen sekä varoen. Tuntuu, että elämä pettää. Luvattua valoa ei olekaan, ei luoteta enää hyvyyteen. Rimpuillaan ja pyritään eteenpäin. Ainakin aluksi, kunnes pimeyteen tottuu. Sitten ei enää liikuta. Sitten ollaan vaan paikallaan ja annetaan sisimmänkin täyttyä tummuvilla pilvillä. Se on synkkyyden synkin osa: ajatus, ettei ole muuta, ettei ole ansainnut mitään muuta kuin tätä. Pimeää. ...

Hyvä lukija, ajattelen, että jokainen meistä on jollain tavalla särkynyt ja rikki. Kun on oikein rikki, haluaisi käpertyä tiukasti itseensä. Yrittää kuroa omat osasensa takaisin paikalleen kääntymällä sisäänpäin. Haluaa liimata kaikki palat, siten kuten ne olivat ennen kuin särkyi. Tekee kaikkensa, jotta kukaan ei huomaisi, jotta voisi jatkaa kuten siihenkin asti. Haluaisi olla ehjä samalla tavalla kuin oli ennen. Mutta hyvä lukija, se ei mene niin. Kun me menemme rikki, osasemme eivät koskaan enää palaa ennalleen. Ei vaikka, miten toivoisimme ja yrittäisimme. Emme voi enää palata siihen johonkin, joka oli ennen. Ja aluksi se tuntuu vaikealta. Silloin täytyy luopua jostakin hyväksi havaitusta, jostakin sellaisesta, johon oli tyytyväinen, kunnes kaikki hajosi. Ehkä juuri siksi joskus on mentävä rikki. Siitä, joka ennen oli tavallista, tuleekin kaivattua, sitä haluaisi enemmän kuin mitään muuta. Olisi ehkä valmis antamaan kaikkensa saadakseen takaisin sen, mitä oli ennen. H...

Hyvä lukija, taas yksi vuosi on kulunut. Vuoden vaihtuminen herkistää reflektoinnille. Mitä minulle jäi käteen viime vuodesta, mitä sinulle jäi käteen viime vuodesta? Oliko sinun viime vuotesi riittävän hyvä, lunastitko lupauksesi? Aloitin tähän monta kertaa virkkeen sanoilla: minun vuoteni oli. En vain osannut jatkaa sitä. Yhdellä sanalla, tai muutamallakaan, on mahdoton kertoa millainen vuoteni oli. Siihen liittyi pettymyksiä, luopumista ja kipua. Onneksi siinä oli myös iloa, toivon kipinän hetkiä sekä yhteyttä. Vuoteeni mahtui erityisesti tunteita, oi niin paljon tunteita. Sain neuvon, jonka mukaan, niitä pitäisi kuunnella enemmän. Yritin kulkea sitä neuvoa kohti. Tunnustelin tunteitani, kirjoitin niistä, kävin niitä läpi ja yritin avata niitä. En vain vielä tarpeeksi, mutta jokin matka varmasti alkoi. Yksi parhaimmista neuvoista oli fyysisten tunteiden tarkastelu. Pitkään ajattelin, että hallitsen tunteitani ja hallitsen itseäni. Siksi elin pitkään ristiriitaisuuksien ja...