Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Pitkospuut

Kuva
Hyvä lukija, kävelin eilen pitkospuilla. Harvoin pääsen kävelemään niillä ja tämä tuotti minulle iloa. Minun ei tarvinnut murehtia minne askeleeni painan seuraavaksi. Pitkospuut veivät minut upeiden maisemien läpi huomaamattani. Nämä pitkospuut muistuttavat minua jostakin. Nimittäin hyvä lukija on olemassa sellaisia päiviä, kun ei mikään onnistunut. Sellaisia päiviä, kun elämä vihmoo ja lujaa. Kaikki tuntuu menneen pieleen ja suuntaa ei ole. Mihinkään ei ole tyytyväinen ja mitään ei saa aikaiseksi. Sitä voisi vain itkeä suihkun lattialla tai unohtua aamulla peiton alle sänkyyn. On syviä toiveita, jotka eivät toteutuneet taaskaan. On merkityksettömyyden tunnetta, mihin suuntaan elämässäni? On ahdistusta, pelkoa ja suurin pelko on turhuuden pelko. Entä jos olen täällä vain turhaan? Joskus tämä merkityksettömyyden tunne valtaa aivan kokonaan. Silloin tuntuu, ettei ole muuta kuin se. Ei mitään muuta. Vaikka hyvä lukija, silloin pitäisi muistaa, että on muutakin. Kirjoitan t...

Samassa veneessä

Kuva
Hyvä lukija, mielestäni ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Ajattelen, että pohjimmiltaan jokainen tahtoo toiselle hyvää. Jokainen pohjimmiltaan kunnioittaa muita ja tahtoo itsekin tulla kunnioitutetuksi. Meillä kaikilla on sama aurinko, olemme samassa veneessä tällä, tällä hetkellä, ainokaisella maapallollamme. Ihmisyys yhdistää meidät saman taivaan alla. Ja se ihmisyys on pohjimmiltaan hyvää. Mutta sitten tulee aika, jolloin ajattelen täsmälleen toisin. Mietin, mikä maailmaa vaivaa ja riivaa. Tuntuu, että epäkohtia maailmassa ovat ihmiset, vaikka juuri ihmisten piti olla täynnä hyvää. Miksi siis tahdotaan toisille pahaa? Miksi tehdään toiselle väkivaltaa? Miksi hyödytään toisten onnettomuudesta? Halutaan valtaa ja voittoa. Ihan sama, vaikka se olisi toisten ihmisten ja ihmisyyden kustannuksella. Ajatellaan, että minulla on oltava asiat hyvin ja minua ei koske toisen maan turvattomuus tai muiden epäonni. Ja sitten hyvä lukija, on se pelko. Kaikki pelkäävät. Itsensä puolesta, muid...

Yltiöpositiivisuuden harha

Kuva
Hyvä lukija, positiivisuus on tärkeää. Olet varmasti huomannut teksteistäni, että siihen yritän kääriytyä. Mutta se ei ole kaiken avain yksinään. Tämä maailma on positiivisuuden vinouttama. Kaiken pitäisi olla hyvää. Kaiken pitäisi olla tietyin standardein kaunista. Kaiken pitäisi olla terveellistä, jaksavaista, pystyväistä, itsenäistä. Kaikkea pitäisi osata, kaikessa pitäisi miettiä luontoa, ihmisiä, maapalloa. Kaiken aikaa olisi hymyiltävä ja jaksettava kuunnella. Mikäli et tunne jatkuvaa onnellisuutta ja iloisuutta, olet epäonnistunut ja vika on sinussa. Mikäli elämässäsi sujuu vähän vaikeammin, et vain etsi positiivisuutta tarpeeksi. Olet sitten työtön, yksinäinen, syrjäytymässä, itseään etsivä, harhailija, onneton, surullinen, ikävöivä tai täynnä muutoin elämän varjoja, on vika täysin sinussa. Kaikki lähtee positiivisen pärjäämisen ideologiasta. Mikäli et sovi tähän muottiin, et ole onnistunut. Positiivisuus on tärkeää, mutta ainainen positiivisuus ei anna tilaa elämän kaik...

Jaa itsestäsi

Kuva
Hyvä lukija, ajatuksissani on jakaminen. Tänä päivänä kaikki täytyy jakaa, tiedäthän. Usein tälle on vahvasti paikka sosiaalisessa mediassa "Jaa ostoskorisi sosiaalisessa mediassa" "Jaa ketä äänestät vaaleissa" "Jaa tämä linkki" "Jaa tämän testin tulos " Kaikki täytyy jakaa. Ja siinä on kyllä viisauden siemen. Sitten on ihmisen oma tahto jakaa kaikenlaista. Ihmiset jakavat esimerkiksi kuvina aamiaisannoksiaan, kadulla olleen polkupyörän, kevääseen puhjenneen kukan. Mielipiteet annetaan usein voimakkaasti kysymättäkin sosiaalisen median kautta. Siinä ei ole mitään huonoa, se on tämän päivän sosiaalisuutta ja sitä täytyy olla. Mutta onko se todellista jakamista? Niin, mitäpä jos olisi ihan oikeaa jakamista. Tällä tarkoitan niitä tuntemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä, jotka piiloutuvat kuoren alle liian usein. Tänä päivänä jaamme paljon itsestämme, mutta samalla peitämme itsestämme enemmän. Omien syvimpien tuntemuksien ja ajatuks...

Minä näen sinut

Kuva
Hyvä lukija, on monenlaisia tilanteita, jotka saa ihmisen olon tuntumaan kevyeltä kaiken keskellä. Yksi sellaisista asioista, yksi ikisana on: huomioiminen. Tätä olen pohtinut ja kokenut. Mielestäni mikään muu ei tee ihmisen oloa hyväksytyksi kuin tunne siitä, että joku huomioi ja kohtaa juuri tässä. Me kasvamme ihmisiksi toisten ihmisten kanssa. On tärkeää saada olla todellinen toisten seurassa. Olla huomioitu tällaisena. Huomiota on monenlaista. Se voi olla jääkaappiin jätetty kakunpala juuri minulle tai se voi olla aito kysymys "mitä sinulle kuuluu", se voi olla vain ohimenevä tervehdys. Hyvää huomioimista ei ole ironia tai negatiivisuus. Huomioiminen ei ole huomauttelua toisen ulkonäöstä, tekemisistä tai tekemättömyydestä. Se ei ole tuomitsevaa, vaan se on hyväksyvää läsnäoloa. Se on kuin sydän sanoisi: minä näen sinut. Toisen ihmisen huomioiminen täyttää niin antajansa kuin saajansakin. Kun huomioi toiset saa mahdollisuuden tulla itsekin huomioidu...

Kävele metsässä

Kuva
Hyvä lukija, elämässä on monenlaisia paikkoja. On korkea jyrkänne, suloinen polku ja kiehtovat mustikka-apajat. Toiset paikat ovat helpompia kuin toiset ja toiset paikat ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tiedäthän sen tunteen, joka tulee kun pitkästä aikaa kävelet lapsuudesta tuttua tietä? Tai käyt kurkkaamassa entisen kotisi puutarhaa kujalta? Mieleesi vyöryy kaikki muistot ja kaikki ne polut, jotka olet kävellyt tähän asti. On monenlaisia paikkoja. Mutta joskus paikat ovat epämääräisiä. Voi tuntua, ettei joskus oikein mikään paikka tunnu tutulta. Oikein mihinkään paikkaan ei osaa ladata suojaavia tunteita. Voi olla, ettei entinen paikka ole enää mahdollinen olla ja nykyinen vielä tuntematon. Miten käy, kun paikka, johon on ladannut tunteita, ei ole enää? On luopumista, epämukavuusalueelle menemistä ja epämääräisiä tunteita. Mutta mihin tunteet voi asettaa? Hyvä lukija, kaikkea voi helpottaa, kun tietää, että on kuitenkin olemssa paikka, joka kaupungista riippumatta voi tuntua o...

Istahda kivelle

Kuva
Hyvä lukija, elämässä on kovia paikkoja, tiedättehän. On juurakkoisia teitä, mihin kompastuu. On teräviä kiviä ja tunteita, jotka saavat käpertymään lattiatasoon. Mikään ei auta. Sisimmässä tuntuu yksinäisyyttä, katkeruutta ja kateutta. Miksi juuri minä kärsin? Miksi muilla menee niin paljon paremmin? Milloin minulla menisi paremmin? Milloin olisi aika sileälle tielle, jossa voisi huolettomasti astella. Milloin minut ympäröisi pumpuli, hattarat ja ylisanat elämän ihanuudesta? Tuntuu, että juuri ylisanoihin pitäisi päästä, jotta elämä olisi ulkoapäin asetettujan standardien mukaista. On koko ajan kurottauduttava jonnekin, joka ei ole juuri nyt, jotta olisi jotakin. Mutta hyvä lukija, olen oivaltanut. Olen oivaltanut ettei elämä ole ylisanoja. Se ei ole ääreispositiivisuutta. Ei huikeaa, mahtavaa tai mieletöntä. Elämä ei voi olla pumpulia, jolla astella.  Vaan oikeastaan se on sitä, että mutkaisella, juurakkoisella tielläkin voi kulkea kevyesti. Voi kaatuakin, mutta nousta myös....